Henri Väyrynen hyppäsi piirinennätyksen
1.7.2015
Kipinän Henri Väyrysen alkukesä huonoissa olosuhteissa oli hiukan vaikea, mutta nyt tuloksia on jo alkanut tulla. Kahdessa ensimmäisessä kilpailussa (Lappeenrannassa ja Kuopiossa) kylmissä olosuhteissa ja pyörivässä tuulessa tuli vain yksi mitattu tulos Kuopiossa 748. Lahden Eliittikisoissa kylmässä ja sateessa Henri oli neljäs tuloksella 753. Ruotsin Andreas Otterling voitti tuloksella 788. Paavo Nurmi Gamesissa kylmässä säässä 25.6. Henri hyppäsi ensimmäisellään 779 (tuuli +2,6), jolla Henri sijoittui kolmanneksi Etelä-Afrikan Mokoenan 791 ja Visserin 782 jälkeen. Pari päivää myöhemmin (27.6.) Jämsässä hyppykarnevaaleilla oli jo paremmat olosuhteet. Edellisestä kilpailusta väsyneillä jaloilla Henri hyppäsi ennätyksensä ja Kainuun piirinennätyksen 793 (tuuli +1,3). Henri sijoittui toiseksi Eero Haapalan 795 jälkeen. Viime vuonna Henri hyppäsi samalla paikalla karnevaalikilpailussa myötätuulessa (+2,3) 805. YLE Yleisurheilu Yleisurheilu 25.6.2015 klo 19:47 | päivitetty 25.6.2015 klo 19:47 Evilä kävi läpi manttelinperijänsä - yhden hyppääjän tyyli saa hänetkin kateelliseksi Viime kesänä kilpakentiltä vetäytynyt pituushyppääjä uskoo, että tänä vuonna nähdään vielä useita kahdeksan metrin ylityksiä. TURKU. Pituushyppääjä Tommi Evilä kiertelee Paavo Nurmen stadionia lastenrattaiden kanssa. Enää ei tarvitse kiirehtiä kassi olalla lämmittelyyn ja kilpailuun, vaan "eläkkeellä" voi nauttia kisaelämyksistä puolison ja alle vuoden ikäisen pojan kanssa. Uusi rooli tuntuu hämmentävältä, mutta kilpakentille ei ole enää hinku. Manttelinperijöitä on iso liuta, mutta kuka uskaltaa astua Evilän jättämiin saappaisiin? Suomen ennätyksen haltija ainakin uskoo, että osalta on voinut aueta henkinen lukko, kun hän on poissa. Evilä kävi Yle Urheilun pyynnöstä kotimaan kärkihyppääjät mies mieheltä läpi. Kristian Pulli: - Pullin pitäisi valita selkeästi pituus, jos kerran on nilkka- ja polvivaivoja. Ne kaikki kumuloituvat kolmiloikkatreeneissä. Toisaalta hän saa kahden lajin miehenä erilaisia harjoitteita, mikä voi olla henkisesti tärkeää. Mutta mielestäni mieluummin yksi pirun pitkä hyppy eikä kolmea keskipitkää. Entä mitä mieltä Evilä on siitä, että Pulli harkitsee osallistuvansa 22-vuotiaiden EM-kisoissa molempiin lajeihin, jolloin neljän päivän ohjelma on karsinta-kisa-karsinta-kisa. - Jos olisin Kristian Pullin valmentaja, niin minulla olisi siitä selkeä mielipide, mutta sanotaan nyt, että kyllä he tietävät, mihin ovat ryhtymässä. Eero Haapala: - Onneksi näki valon ja valitsi pituuden sadan metrin sijaan. Valtavasti lahjakkuutta, kunhan paikat pysyvät kunnossa. Minulta on leikattu nilkka, kaksi kertaa polvet ja selkä, joten taidan vielä johtaa tätä leikkauslistaa. Oli fiksu, että jätti tämän kilpailun väliin, eikä riskeeraa mitään. Mikko Kivinen: Tekee hienoa paluuta. Hyppäsi vuonna 2012 kahdeksan metriä, mutta sen jälkeen on ollut paljon vaivoja. Hallikaudella hyvä, mutta pohjevamma pilasi talven. Leirillä taas hyvässä kunnossa, joten potentiaalia löytyy. Henri Väyrynen: - Kateellisena katson hänen hyppytyyliään. Olisin halunnut itse hypätä samalla tavalla. Teknisellä puolella on tekemistä, niin kahdeksan metriä on mahdollinen sallituissa rajoissa. Voi tulla puskista. Arttu Halmela: - Komea tukka, heh. Artun vahvuus on nopeuspuolella. Se on vähän kaksiteräinen miekka, sillä se voi tehdä ponnistuksen hankalaksi. Hieno esiintyminen Timanttiliigassa Tukholmassa viime syksynä. Kun saa homman kohdalleen, tulee äkkiä puoli metriä lisää. Roni Ollikainen: - Mystinen mies. Ei saatu miestä liiton leireille, vaikka kuinka yritettiin, mutta hyvinhän hän on pärjännyt. Ronillakin on ollut paljon vaivoja, mikä kertoo, että laji on äärimmäisen vaativa näissä Suomen olosuhteissa. Pitää olla kova kaveri, että ylittää kahdeksan metriä. Mutta Ronilla on edelleen mahdollisuus nousta vaikka mihin. Olen siitä elävä esimerkki. Kehityin 30-vuotiaaksi ja hyppäsin sitten Suomen ennätyksen. Evilän mielestä suomalaishyppääjillä on hyvä keskinäinen kisa meneillään, mikä nostaa lajin tasoa. - Kun joku hyppää kahdeksan metriä, seuraava hyppää sen heti perässä. Olen varma, että useampi näistä hyppääjistä ylittää sen tänä vuonna. Kausi on vasta alussa, ja tähän asti Suomen kesä on näyttänyt oikukkuutensa. Potentiaalia on paljon, Evilä summaa.
|