Tuomas Juvonen kahdeksas moniotteluiden SM-kisoissa

8.9.2014

Tuomas Juvonen osallistui 7.9. P15-sarjan 5-ottelun SM-kisoihin Uusikaarlepyyssä. Tuomisina oli kahdeksas sija tasaisessa ja jännittävässä kilpailussa. Tuomas paransi henkilökohtaisia ennätyksiään 100m aj:ssa (15,26), seiväshypyssä (352), 1000 m:llä (3.07,03) ja ottelun yhteispisteissä (2919). Bravuurilaji pituushypyn epäonnistuminen (545) pudotti Tuomaksen pistesijoilta kuuden parhaan joukosta. Mitaleillekin oli realistiset mahdollisuudet, mutta siihen olisi tarvittu lisäksi vielä parempaa onnistumista keihäässä, aidoissa ja seipäässä, jotka jäivät hieman ennakkotavoitteista. Kokonaisuutena saavutus oli kuitenkin hyvä, kun ottaa huomioon keväällä sattuneen ponnistavan jalan nivelsidevamman. Siitä aiheutunut pitkä harjoitustauko vei suoritusvarmuutta 5-ottelun paljon teknistä hallintaa vaativista lajeista. Ensi vuonna Tuomas käykin sitten jo 10-ottelun kimppuun!

 

Mari Heinonen kävi 6.9.Järvi-Suomen Kyvyt esiin kilpailussa Leppävirralla voittamassa pääosin vastatuuleen hypätyn T14-sarjan 3-loikan tuloksella 10,90. Se jää Kainuun pe:stä 3 cm, mutta rikkoo vuodelta 1993 olleen Kati Krökin seuraennätyksen 10,84. Mainittakoon vielä, että 1.9. Mari juoksi Kajaanin koulujen mestaruuskilpailuissa T14-sarjan A-luokan 800m:llä ajan 2.33,33. Hänellä on nyt seitsemän eri lajin A-luokat rikottuina.