Seppänen, Heinonen ja Karjalainen aitakarnevaaleilla

27.6.2014

Kipinän Juho Seppänen, Emma Karjalainen ja Mari Heinonen osallistuivat 25:n kerran järjestetyille aitakarnevaaleille Jämsänkoskella 26.6. Kaikilla oli päätavoitteina ennätysjahti ja erityisesti SM-kisoihin tarvittavien A-luokan tulosten saavuttaminen. 

 

Tavoitteissaan parhaiten onnistui Mari, joka ensikokeilullaan 300 m:n aitajuouksussa teki sekä T14-sarjan A-luokan, että samalla myös uuden Kainuun pe:n sekä T14 että T15-sarjoissa. Tulos 48,12 oikeutti sarjan neljänteen sijaan. Myös 80 m:n aj:ssa parantui viikko sitten A-luokan tuloksella juostu ennätys aikaan 12,84. Tällä tuli kovatasoisen sarjan 7. sija. Emma petrasi T15-sarjan molemmilla aitamatkoilla omia ennätyksiään komeasti. Harmittavasti vain 0,08 sekuntia A-luokasta jäänyt 80 m:n tulos oli 13,18, jolla hän sijoittui sarjansa 8:ksi. Ennätys 300 m:n aj:ssa parani yli sekunnilla 50,27:ään ja sijoitus oli kolmas. Aika jäi vain hieman tavoitteesta A-luokan 49,50. Sileän 400 m:n juoksuissa hyviä tuloksia tehnyt Juho nähtiin ensikokeilussaan aitajuoksussa. Tavoitteena ollut A-luokan raja 57,25 jäi vain vajaan puolen sekunnin päähän ajalla 57,73. Oletettavaa on, että sekä Emma että Juho varmasti saavuttavat SM-rajat tulevissa juoksuissaan olosuhteiden ollessa otolliset.

 

Kaikki tulokset