Veteraanien yleisurheilun MM-kilpailuihin 89 suomalaisurheilijaa

7.10.2013

Brasilian Porto Alegre isännöi 20. kerran järjestettäviä veteraanien yleisurheilun MM-kilpailuja 16.-27. lokakuuta.  Ne kokoavat yli 4300 urheilijaa 82 maasta.

Suomea MM-kisoissa edustaa 89 urheilijaa, joista on 64 miestä ja 25 naista. Suomalaiset kilpailevat 35-90-vuotiaiden ikäluokissa.

Edellisissä kahden vuoden takaisissa MM-kilpailuissa Yhdysvaltojen Sacramentossa Suomea edusti 60 urheilijaa (44 miestä ja 16 naista), joten tänä vuonna joukkueemme vahvuus on huomattavasti suurempi.

Vuoden 2011 MM-kilpailuissa Suomi sijoittui mitalitilastossa seitsemänneksi. Suomalaiset saalistivat yhteensä 47 mitalia, joista oli kultaa 23, hopeaa 14 ja pronssia 10. Mitalisaaliin keräsi 25 urheilijaa.

Suomen joukkueeseen kuuluu kahdeksan urheilijaa, jotka saavuttivat edellisistä MM-kilpailuista 17 mitalia.

Maailmanmestaruutta puolustaa kolme urheilijaa. Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Pirjo Karetie voitti Sacramentossa ylivoimaisesti N65-sarjan 5000 metrin ratakävelyn, 10 ja 20 kilometrin maantiekävelyn. Porto Alegressa hän kilpailee N70-sarjassa ja on kaikkien edellä mainittujen lajien voittajasuosikki.

Harjun Urheilijoiden Leo Saarinen voitti kaksi vuotta sitten M80-sarjan kuulantyönnön ja heittoviisiottelun maailmanmestaruuden ja sai pronssia kiekonheitosta. Saarisen yli kymmenen vuotta kestänyt MM-kilpailujen kuulantyönnön voittoputki jatkunee myös tulevissa kisoissa, vaikka hän on tällä kertaa ikäluokkansa vanhimpia kilpailijoita.

Kolmas mestaruuden puolustaja on Hartolan Voiman Esa Kiuru, joka voitti Sacramentossa M60-sarjan keihäänheiton. Tulevissa MM-kisoissa Kiuru kilpailee M65-sarjassa. Hän pitää hallussaan molempien edellä mainittujen sarjojen keihäänheiton maailmanennätystä, joten Kiuru on vahva mestarisuosikki myös tänä vuonna.

Jyväskylän Kenttäurheilijoita edustava Terhi Kokkonen oli vuoden 2011 MM-kilpailujen todellinen mitalirohmu, kun hän sai N60-sarjan kilpailuista kolme hopeaa (80 ja 300 m aitajuoksu sekä 7-ottelu) ja kaksi pronssia (100 m ja korkeus). Uuden N65-sarjansa kilpailuissa monipuolinen Kokkonen menestynee vieläkin paremmin. Hän antoi Kajaanin SM-kilpailuissa näyttöjä hyvästä kunnostaan muun muassa tekemällä sarjansa kolmiloikan uudet SE-lukemat 8,37.    

Alavieskan Virin kuusinkertainen miesten moukarinheiton SE:n parantaja Heikki Kangas, joka oli ensimmäinen 70 metrin rajan rikkonut suomalainen (1973), puolustaa edellisten MM-kilpailujen M60-sarjan painonheiton hopeaa ja moukarinheiton pronssia. Miesten maajoukkueurallaan Kangas sijoittui vuoden 1974 Rooman EM-kilpailuissa seitsemänneksi tuloksella 70,04.

Keihäänheiton vakiomenestyjä Kalevi Honkanen, Kuopion Reipas, sai vuoden 2011 MM-kilpailuista hopeaa. Hän on myös tulevien MM-kisojen mitalisuosikki.

Pohjoissavolaista heittovoimaa Porto Alegressa täydentää Iisalmen Visan Esko Palviainen, joka on kahden vuoden takaisten MM-kilpailujen M70-sarjan painonheiton hopeamitalisti. Palviainen on tulevien MM-kilpailujen mitalisuosikki myös moukarinheitossa.

Teuvan Rivakan Jaana Kivistö sai Sacramenton MM-kilpailujen N45-sarjan kiekonheitosta pronssimitalin, jonka hän varmisti hyvänä kilpailijana viimeisellä heitollaan. Kivistö kilpailee Porto Alegressa uudessa N50-sarjassaan ja on jälleen mitalisuosikki. Tästä todistaa SE-tulos 36,53, jonka Kivistö heitti Kajaanin SM-kilpailuissa.

Takavuosien heittolajien maailmanvaltias Erik Eriksson, Fiskarin Urheilijat -47, tekee paluun arvokisakentille muutaman välivuoden jälkeen. Hän on ennakkoon uuden M90-sarjansa kovin nimi kaikissa heittolajeissa.  

Kajaanin SM-kilpailuissa N35-sarjan painonheiton ME:n (17,83) tehnyt Virtain Urheilijoiden Kirsi Koro lähtee tavoittelemaan viime vuonna hienosti sujuneiden EM-kilpailujen jälkeen menestystä myös MM-tasolla. Hän on kova nimi myös moukarinheitossa ja heittoviisiottelussa.

Viime vuosien veteraanien arvokisojen varma menestyjä on ollut Sporttiveteraanien Senni Sopanen. Jatkoa on odotettavissa myös tulevissa MM-kilpailuissa. Sopanen on tehnyt kilpailukauden alusta alkaen useita ennätystuloksia ja esiintynee edukseen Porto Alegressa kolmessa hyppylajissa (korkeus, pituus ja kolmiloikka) ja kuulantyönnössä. Kajaanin SM-kilpailuissa Sopanen teki N85-sarjan pituushypyn EE-tuloksen 188 tuulettomissa olosuhteissa. Lisäksi Sopanen paransi Kajaanissa kuulantyönnön SE-lukemat 5,75:een.  

Kymen Urheiluveteraaneja edustava naisten kuulantyönnön SE:n (18,57 v. 1989) haltija Asta Ovaska teki Kajaanin SM-kilpailuissa N50-sarjan SE:n (13,07) ja on vahva menestyjäehdokas myös MM-tasolla.  

Asta Ovaska voitti naisten kuulantyönnön Kajaanin Kalevan kisoissa vuonna 1984. Tuolloin hän oli nouseva tähtiurheilijamme, joka edusti myöhemmin maatamme kahdesti MM-kisoissa (Rooma 1987 ja Tokio 1991) ja Stuttgartin EM-kilpailuissa vuonna 1986. Ovaska menestyi hienosti EM-hallikilpailuissa: vuonna 1986 Madridissa kuudes tuloksella 17,84 ja kaksi vuotta myöhemmin Budapestissa kahdeksas tuloksella 17,40.

Kovaa kuntoa Kajaanin SM-kilpailuissa osoitti myös Tohmajärven Urheilijoiden Eliisa Reijonen. Hän teki N60-sarjan 2000 metrin estejuoksun uudet SE-lukemat 9.13,63.  Reijonen on menestynyt aikaisemmin hyvin veteraanien arvokilpailuissa. Porto Alegressa se saanee jatkoa.

Varsinais-Suomen Veteraaniurheilijoiden monipuolisuusihme ja viime vuoden Jyväskylän MM-hallikilpailujen suurmenestyjä Kirsti Viitanen, N70, osallistuu ensimmäisen kerran ulkomailla järjestettäviin veteraanien yleisurheilun arvokisoihin. Viitaselta odotetaan urotekoja myös Porto Alegressa, jossa hän osallistuu juoksu-, hyppy- ja heittolajeihin sekä moniotteluihin: 80 metrin aidat, seiväs, kolmiloikka, kiekko, moukari, painonheitto, seitsenottelu ja heittoviisiottelu!

Kahdeksaan lajiin MM-kisoissa osallistuva Kirsti Viitanen antoi näyttöjä erinomaisesta kunnostaan Kajaanin SM-kilpailuissa tekemällä N70-sarjan kaksi SE-tulosta. Uudet ennätyslukemat syntyivät seiväshypyssä (185) ja keihäänheitossa (25,14), johon hän ei MM-kilpailuissa osallistu.

Keski-Uudenmaan Yleisurheilun Mika Loikkanen, joka on kuulunut pitkään Suomen mieskiekonheittäjien kärkikaartiin, tavoittelee Porto Alegressa M35-sarjan MM-kilpailumenestystä. Neljä vuoitta sitten hän saavutti Lahdessa hopeamitalin. Miesten maajoukkueurallaan Loikkanen oli Suomen EM-kisaedustaja Münchenissä vuonna 2002 ja neljä vuotta myöhemmin Göteborgissa.

Varttuneella iällä kiekonheiton maajoukkueurheilijaksi kohonnut Harri Uurainen, Lahti Sport35+, on edelleen vahvassa kunnossa ja tavoittelee hyvää MM-menestystä tulevassa M50-sarjan kilpailussa. Yleisen sarjan vuosinaan Uurainen edusti maatamme Göteborgin MM-kilpailuissa vuonna 1995 ja Budapestin EM-kisoissa vuonna 1998.

Suomen joukkueeseen kuuluu huomattava määrä urheilijoita, jotka ottavat ensi kosketuksen kovimman kansainvälisen tason veteraaniyleisurheiluun tai lähtevät ensimmäisen kerran ulkomailla järjestettäviin veteraanien yleisurheilun arvokisoihin. Tässä joukossa on monta mielenkiintoista menestyjäehdokasta.

Porto Alegressa kilpailee, edellä mainittujen urheilijoiden lisäksi, useita aikaisemmin veteraanien yleisurheilun arvokisoissa menestyneitä urheilijoita. He tulevat pärjäämään hyvin myös tulevissa MM-kilpailuissa.

Kajaanissa järjestettiin elokuun alussa yhdet, kansainvälisen mittapuun mukaan, kovatasoisimmat veteraanien yleisurheilun kansalliset mestaruuskilpailut. Vastaavaa tulostasoa ei löydy monesta maasta.                                                                                                                                                                                             

SM-kilpailunäyttöjen perusteella Suomi tulee kohentamaan kahden vuoden takaista sijoitustaan maiden välisessä mitalitilastossa. Realistinen tavoite on päästä maailman kuuden parhaan veteraaniyleisurheilun suurvallan kärkijoukkoon.

Kainuusta eteläisellä maapallon puoliskolla järjestettäviin MM-kilpailuihin lähtee neljä kokenutta veteraanien arvokisakävijää.

Kainuun Kunto-Ässien Leila Vähärautio osallistuu N60-sarjan 10 ja 20 kilometrin maantiekävelyyn.

Kajaanin Kipinästä MM-kisoihin osallistuu kolme urheilijaa: Teuvo Kemppainen, M60 keihäs, Eero Väyrynen, M65 seiväs ja kolmiloikka sekä Kunto Viiru, M70 korkeus.

Kainuulaisurheilijoiden kilpailuaikataulu:

Lauantai 19.10. M70 korkeus, loppukilpailu: Kunto Viiru

Tiistai 22.10. N60 10 kilometrin maantiekävely: Leila Vähärautio

Tiistai 22.10. M65 kolmiloikka, loppukilpailu: Eero Väyrynen

Tiistai 22.10. M60 keihäs, karsinta: Teuvo Kemppainen

Torstai 24.10. M60 keihäs, loppukilpailu: Teuvo Kemppainen

Torstai 24.10. M65 seiväs, loppukilpailu: Eero Väyrynen

Lauantai 26.10. N60 20 kilometrin maantiekävely: Leila Vähärautio

Lisätietoja verkosta ja joukkueenjohtajalta:

Suomen Veteraaniurheiluliitto: www.svu.fi (pääsee myös MM-kisojen kotisivuille)

Porto Alegren MM-kilpailut: www.wma2013.com

Suomen joukkueenjohtaja Ari-Pekka Hallaranta, puhelin +358504411330, sähköposti ari-pekka.hallaranta@svu.fi

Suomen Veteraaniurheiluliiton kotisivuilla julkaistaan päivittäin raportit Porto Alegren MM-kilpailujen suomalaismenestyksestä ja muista ajankohtaisista asioista.

Aikaerosta johtuen edellispäivän uutiset on luettavissa Suomessa varhain seuraavan päivän aamuna.