Kipinän urheilijat onnistuivat SM-halleissa
17.2.2020
Viikonloppuna 15.-16.2 kilpailtiin yleisen sarjan SM-hallit Tampereella. Kipinäläisistä mukana olivat Annika Haverinen, Jenna Kokkonen ja Mari Heinonen. Kipinäläisten viikonloppu alkoi lauantaina 60m:n alkuerillä. Annika Haverinen juoksi alkuerien toisessa erässä kolmanneksi kauden parhaalla ajallaan 7,68. Jenna Kokkonen juoksi puolestaan viidennessä erässä toiseksi ajalla 7,67. Molemmat naiset pääsivät jatkoon aikojen perusteella, Jenna kahdeksantena ja Annika yhdeksäntenä. Tampereella koettiin historiallinen hetki, sillä Kajaanin Kipinä oli ainut seura, jolla oli kaksi pikajuoksijaa loppukilpailussa. Jenna Kokkonen juoksi illan finaalissa loistavasti viidenneksi ajalla 7,58. Annika Haverinen sijoittui kuudenneksi kauden parhaallaan 7,61. Molemmat jäivät siis ennätyksistään vain muutaman sadasosan. 60m:llä suomenmestaruuden juoksi Helsingfors IFK:n Lotta Kemppinen loistoajalla 7,33. Sunnuntaina Kokkosen kisat jatkuivat 200m:llä. Hän juoksi alkuerässä erävoittoon ennätysajalla 24,80, jolla hän pääsi neljäntenä mukaan iltapäivän finaaliin. Finaalissa Kokkonen kohensi ennätystään uudestaan sadasosalla ja sijoittui kokonaistuloksissa upeasti neljänneksi, jääden 15 sadasosaa pronssista. Voiton vei Jyväskylän kenttäurheilijoiden Aino Pulkkinen ajalla 24,14. Mari Heinonen urakoi sunnuntaina sekä 300m aidat että 60m aidat. 300m aidoissa Heinonen juoksi ensimmäisessä erässä toiseksi ennätysajalla 44,87. Kokonaistuloksissa hän oli 13. Voittoon juoksi Helsingfors IFK:n Viivi Lehikoinen uudella suomenennätyksellä 40,97. Vain puolitoista tuntia 300m aitojen jälkeen Heinonen juoksi 60m aidat, jossa hän kellotti ajan 9,06. Suomenmestaruuden pika-aidoissa vei Jyväskylän kenttäurheilijoiden Nooralotta Neziri ajalla 8,07. |