Kajaanin Kipinä 100 vuotta: Tero Viiru
17.11.2011
Tervehdyspuhe Kajaanin Kipinän 100-vuotisjuhla Arvoisat puheenjohtajat, hyvät kipinäläiset, hyvät naiset ja herrat! Kajaanin Kipinä on saavuttanut merkittävän 100-vuoden iän. Pitkä taival on takana ja paljon arvokasta työtä on tehty yhteiskunnan hyväksi. Vapaaehtoistoiminta on arvokasta ja palkitsevaa toimintaa. Yhteiskunnan ei tulisi unohtaa, että urheiluseuratoiminta on kaiken perusta. Ilman toimivaa urheiluseuraverkostoa ja infrastruktuuria ei ole pohjaa muullekaan toiminnalle – saati edellytyksiä huipputuloksiin. Kajaanin Kipinässä on toiminut hyvin monenlaisia ihmisiä. Monet lapset ovat kasvaneet seurasamme tasapainoisiksi yhteiskunnan jäseniksi. Urheiluseuran merkitys kasvattajana ja arvojen antajana on merkittävä. Osaavat ja aktiiviset seuratoimijat ovat äärettömän tärkeitä tekijöitä eikä heidän arvokasta panostaan voi kylliksi kiittää. Kajaanin Kipinä on järjestänyt useita merkittäviä tapahtumia. Seuratoimijat ovat saaneet kokeilla kykyjään erilaisissa tehtävissä. Tapahtumat ovat tuoneet yhteen koko Kainuulaisen urheiluväen ja esitelleet Kainuuta valtakunnallisestikin. Urheiluseuran merkitys yhteiskunnallisena toimijana on arvokas ja erilaisten tapahtumien järjestäjänä ainutlaatuinen. 100-vuotias Kajaanin Kipinä tulee olemaan tulvaisuudessa aktiivinen yhteiskunnallinen toimija. Kajaanin Kipinä tulee järjestämään elämyksiä niin nuorille kuin vanhoillekin liikunnan ja tapahtuminen kautta. Kajaanin Kipinä kiittää kaikkia toiminnassa olleita ja toivottaa tervetulleiksi uudet tekijät! Hyvät kuulijat toivotan teidät sydämellisesti tervetulleiksi juhlaamme! |