Elisa Leinonen kiri toiseksi - Väyrynen seiväsfinaalin kuudes (katso video)
12.8.2010
Kajaanin Kipinän Elisa Leinonen nappai vihdoin mitalin Kalevan kisoista. Loistavan loppurutistuksen avulla hän ohitti viime metreillä Nooralotta Nezirin sijoittuen kisassa toiseksi ennätysajallaan 13,72. "Ihan mahtava fiilis. Vihdoin sain mitalin Kalevan kisoista", riemuitsi Elisa Leinonen.Leinonen on metsästänyt SM-mitalia kauan. Hän on ollut SM-kisoissa kaikkiaan 13 kertaa neljäs. Elisa kertaa juoksuaan sanomalla, että noin 50 metrin jälkeen hän kolisteli ainakin kahtaa aitaa ja jäi kärkikamppailusta. "Sitten yhdeksännen aidan jälkeen sain rutistuksen päälle ja runttasin Nooralotan ohi." Kisan ennakkosuosikki oli Nooralotta Naziri, joka siis jäi kolmanneksi. "Päätimme harjoituskentällä Idan (Aidanpää) kanssa, että näytämme pikkulikoille miten juostaan", vitsaili onnellinen Elisa maalissa. Suomen mestaruuden voitti Ida Aidanpää myös ennätysajalla 13,62. Väyrynen taivutti kuudenneksiLauantain toinen kainuulaisedustaja nähtiin pääkatsomon edessä käydyssä miesten seiväshypyn finaalissa. Väyrynen aloitti kilpailun hienosti ylittämällä kaksi ensimäistä korkeutta (485 ja 495) ensimmäisillä yrityksillä. Seuraavaksi nuori mies yritti 510, joka koitui kuitenkin ylitsepääsemättömäksi tällä kertaa. Kajaanin Kipinää edustava Väyrynen oli lopputuloksissa kuudes. |