Seppo Kujala pronssille

12.8.2010

Kalevan Kisojen toisena kilpailupäivänä lauteilla oli kolme kainuulaisurheilijaa. Seppo Kujala taisteli itsenä ongelmista huolimatta mitaleille ja nuoret Perttu Laakso ja Ville Kiviniemi hakivat puolestaan kokemusta aikuisten SM-kilpailuista.

Kujala pronssille

« Takaisin

6.8.2010

Kainuulaisurheilijoista kovimmat odotukset kohdistuneen kuulantyöntäjä Seppo Kujalan taistelu Suomen mestaruudesta tyssäsi alkuviikosta sattuneeseen loukkaantumiseen. Jalkavaivaisena kilpaillut Kajaanin Kipinän urheilija venyi lopulta SM-pronssiin, kun avaustyönnön mitaksi kirjattiin 17,58.

Kujalan pohje kramppasi alkuviikolla harjoituksissa ja se esti täysipainoisen kilpailemisen. Päivän karsinnassa mies työnsi vain yhden työnnön (16,95), ja finaalissa mies asteli kuularinkiin kahdesti.-      "Tiesin ennen finaalia, että yhden työnnön verran jalka kestää. Ensimmäiseen työntöön menin lämmittelemättä ja nyt tuli tuommoinen tulos. Toisella työnnöllä se (pohje) repesi sitten lopullisesti”, kotoa kilpailun jälkeen tavoitettu Kujala totesi.Loukkaantumiset ovat häirinneet Kujalaa viime vuosina. Viimeksi keväällä mies taisteli rintalihasvamman kanssa.-      "Ei voi kuin nauraa näille loukkaantumisille, kun mies pysyy aina vain puoli vuotta kunnossa," Kujala tuhahti.Vaikka Vimpelinlaakson urheilustadionin palkintokorokkeelle nousikin pettynyt niin mies, niin silti saavutetussa mitalissa piili oma hohtonsa.-      "Kai tämä sitten oli taisteltu mitali," Kipinän mies totesi.       Kuulakilpailun voittajaksi ja Suomen mestariksi Kajaanin illassa kruunattiin Robert Häggblom, joka viimeisellään pukkasi uuden kesän kotimaisen kärkituloksen 18,91.      "Sepon loukkaantuminen harmittaa. Nyt jouduin oikeastaan käymään kilpailua omaa itseäni vastaan," mestari myönsi.Laaksolle uusi ennätysSeppo Kujalan lisäksi perjantain kilpailupäivään kainuulaisväriä toivat Paltamon Urheilijoiden Perttu Laakso (kuulan karsinta) ja Sotkamon Jymyn Ville Kiviniemi (100 metrin alkuerä). Karsinnassa 13. jäänyt Laakso esiintyi kuularingissä ilahduttavasti, sillä nuorukainen poistui stadionilta uusi ennätys mukanaan (15,57).Kiviniemi pinkoi kevyeen vastatuuleen ajan 11,31 ja oli tuloksella oman eränsä seitsemäs."Ensimmäinen kisa tänä kesänä, kun lähtö onnistui. Nyt kun sai hyvän startin alle, niin on helpompi lähteä ensi viikonlopun 22-vuotiaiden SM-kilpailuihin," Jymyn mies tuumaili.